Eettiset ohjeet – Code of Conduct

Eettiset ohjeet määrittelee periaatteet, joita kaikkien Veljekset Toivanen Oy:n työntekijöiden, johdon, alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden tulee noudattaa. Tavoitteena on varmistaa, että toimintamme on kaikilla tasoilla eettisesti kestävää, turvallista sekä voimassa olevan lainsäädännön mukaista. 
Noudatamme kaikessa toiminnassamme voimassa olevia lakeja, säännöksiä ja määräyksiä. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on keskeinen osa Veljekset Toivanen Oy:n toimintaa. Veljekset Toivanen Oy on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. 

Toimintaamme ohjaavat seuraavat arvot:

Toimintamme perustuu Suomen lainsäädäntöön, työehtosopimuksiin sekä kansainvälisiin ihmisoikeusperiaatteisiin. Odotamme, että kaikki työntekijämme ja yhteistyökumppanimme noudattavat näitä ohjeita. 

Toivasen eettiset ohjeet

Työturvallisuusjatyöympäristö

Veljekset Toivanen Oy asettaa työturvallisuuden etusijalle – riskinottoa työturvallisuuden kustannuksella ei hyväksytä. Jokaisella on oikeus turvalliseen työympäristöön ja vastuu toimia turvallisesti annettujen ohjeiden mukaan. 

Työntekijät noudattavat työturvallisuusmääräyksiä, osallistuvat koulutuksiin, käyttävät asianmukaisia suojaimia ja ilmoittavat viipymättä riskeistä ja tapaturmista. Työt keskeytetään, jos työn suorittamista turvallisesti ei voida taata. 

Päihteiden vaikutuksen alaisena työskentely on kielletty ja mahdolliset päihdeongelmat käsitellään yrityksen sisäisen päihdeohjelman mukaisesti yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. 

Edistämme työhyvinvointia ja vaadimme kunnioittavaa käytöstä kaikilta. Kiusaamiseen, syrjintään tai epäasialliseen kohteluun puututaan välittömästi. 

Ympäristövastuu

Veljekset Toivanen Oy käyttää luonnonvaroja harkiten ja vastuullisesti. Sitoudumme minimoimaan toimintamme vaikutukset ympäristöön kaikissa työvaiheissa. 

Noudatamme kaikkia ympäristölainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä. Jokaisen työntekijän tulee tuntea oman työnsä ympäristövaikutukset ja toimia ohjeiden mukaan. 

Lajitteluvelvoitteita noudatetaan kaikilla työmailla. Jätteet toimitetaan hyväksyttyihin vastaanottopaikkoihin. 

Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus

Veljekset Toivanen Oy kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja toimii YK:n, ILO:n sekä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kaikilla työntekijöillä on oikeus tasavertaiseen ja kunnioittavaan kohteluun – emme hyväksy syrjintää, kiusaamista tai epäasiallista käytöstä. 

Tuemme tasa-arvoisia työehtoja, turvallisia työoloja ja kehittymisen mahdollisuuksia. Pakkotyö, lapsityövoima tai ihmisoikeusloukkaukset eivät kuulu toimintaamme emmekä hyväksy niitä myöskään alihankintaketjuissamme. 

Edistämme monimuotoisuutta ja osallistavaa työilmapiiriä. Jokaisella on oikeus tuoda epäasiallinen kohtelu esiin ilman pelkoa seurauksista ja epäkohtiin puututaan viipymättä. 

Eettinen liiketoiminta

Veljekset Toivanen Oy toimii rehellisesti, läpinäkyvästi ja vastuullisesti, noudattaen kaikkia lakeja ja viranomaismääräyksiä. Emme hyväksy korruptiota, lahjontaa tai vilpillistä toimintaa. 

Vältämme eturistiriitoja ja ilmoitamme niistä avoimesti. Toimimme reilun kilpailun periaatteiden mukaisesti emmekä osallistu markkinoita vääristäviin käytäntöihin. 

Päätöksentekomme perustuu avoimuuteen, vastuullisuuteen ja luottamuksen rakentamiseen. Kannustamme ilmoittamaan epäeettisestä toiminnasta- ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti. 

Tietosuoja ja luottamuksellisuus

Veljekset Toivanen Oy suojaa huolellisesti kaikki henkilötiedot ja muut luottamukselliset tiedot. Noudatamme EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR) ja kansallista lainsäädäntöä. Henkilötietoja käsitellään vain perustelluissa ja lainmukaisissa tarkoituksissa, ja niihin on pääsy vain tehtävään oikeutetuilla henkilöillä. 

Yrityksen sisäisiä tietoja, kuten asiakas- ja sopimustietoja, teknisiä ratkaisuja ja liikesalaisuuksia, ei saa jakaa luvatta tai käyttää omaksi hyödyksi. Luottamuksellisuus koskee myös työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa. 

Tietoturvasta huolehditaan asianmukaisin teknisin ja toiminnallisin keinoin. Mahdollisista tietovuodoista tai väärinkäytöksistä on ilmoitettava välittömästi, ja ne käsitellään luottamuksellisesti. 

Viestintä

Veljekset Toivanen Oy:n viestintä on avointa, asiallista ja vastuullista. Sisäisessä viestinnässä korotamme selkeyttä, ajantasaisuutta ja vuorovaikutusta. Jokaisella työntekijällä on oikeus saada tietoa ja tulla kuulluksi. 

Ulkoinen viestintä hoidetaan keskitetysti vain siihen valtuutettujen toimesta. Työntekijät eivät anna lausuntoja yrityksen nimissä ilman lupaa. 

Viestintäkanavia, kuten sähköpostia ja sosiaalista mediaa, tulee käyttää ammattimaisesti. Viestinnän tulee olla totuudenmukaista ja luottamuksellisia tietoja on käsiteltävä huolellisesti. 

Hankinnat ja alihankkijat

Veljekset Toivanen Oy tekee hankinnat ja alihankintasopimukset reilun kilpailun, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden periaattein.

Yhteistyökumppaneilta edellytetään lain ja sopimusten noudattamista sekä sitoutumista eettisiin toimintatapoihin, kuten työturvallisuuteen, ympäristövastuuseen ja ihmisoikeuksiin. 

Hankinnat perustuvat objektiivisiin kriteereihin, kuten laatuun, hintaan ja toimitusvarmuuteen. Henkilökohtaiset suhteet eivät saa vaikuttaa päätöksentekoon. 

Alihankkijoiden toimintaa seurataan säännöllisesti ja tavoitteena on rakentaa pitkäaikaisia ja luotettavia kumppanuuksia. 

Koulutus ja osaamisen kehittäminen

Veljekset Toivanen Oy panostaa henkilöstönsä osaamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Tarjoamme perehdytystä ja täydennyskoulutuksia, joiden avulla työntekijät voivat ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. 

Työturvallisuuskoulutus ja tarvittavat pätevyydet ovat ensisijaisia maarakennus- ja kaivosalalla. Kaikilla työntekijöillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet kehittää osaamistaan, ja esihenkilöt tukevat oppimista sekä tunnistavat koulutustarpeita. 

Rikkomusten ilmoittaminen ja käsittely

Veljekset Toivanen Oy kannustaa ilmoittamaan kaikista epäillyistä väärinkäytöksistä, eettisistä rikkomuksista ja turvallisuuspuutteista. Ilmoituksen voi tehdä luottamuksellisesti esihenkilölle, henkilöstöhallinnolle tai anonyymin ilmoituskanavan kautta. 

Kaikki tapaukset tutkitaan puolueettomasti ja tarvittaessa ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin. Ilmoitusten avulla ehkäistään ongelmia ja kehitetään toimintaa jatkuvasti.  

Anonyymi ilmoituskanava

Seuranta ja päivitys

Veljekset Toivanen Oy huolehtii, että eettiset ohjeet pysyy ajan tasalla ja vastaa muuttuvia lakeja, vaatimuksia ja toimintaympäristöä. Ohjeistuksen toteutumista seurataan osana yrityksen normaalia johtamista ja valvontaa. Ohjeisto tarkistetaan säännöllisesti ja päivitetään tarpeen mukaan. Päivityksistä tiedotetaan koko henkilöstölle selkeästi ja ajallaan. 
Yritys seuraa eettisten periaatteiden toteutumista arjessa esimerkiksi esihenkilötyön, palautteiden ja ilmoituskanavien avulla. Havaittuihin puutteisiin puututaan välittömästi. 
Kaikkien työntekijöiden edellytetään tutustuvan eettisiin ohjeisiin, sitoutuvan sen periaatteisiin ja toimivan niiden mukaisesti. Ohjeiston ymmärtäminen ja noudattaminen on osa jokaisen työntekijän vastuuta.