
Tiivisrakentamisen keskiössä ovat laatu, huolellisuus ja turvallisuus.
Uutena palveluna olemme vuonna 2024 lisänneet tarjontaamme tiivisrakenteiden toteuttamisen. Teemme tiivisrakentamista esimerkiksi kaivosalueilla, kaatopaikoilla, jätteenkäsittelyalueilla sekä tankkauspaikoilla.
Tämän palvelun myötä palveluntarjontamme kattaa koko kaivoksen elinkaaren, kaivoksen avaamisesta ja siellä operoinnista sen sulkemiseen asti.
Tiivisrakentaminen on tulevaisuuden kestävää ympäristön rakentamista, jolla suojataan esimerkiksi teollisuus- ja kaivosympäristöissä maapohjaa sinne kuulumattomilta aineilta. Tiivisrakenteita käytetään sekä pohja- että pintarakenteissa. Tiivisrakenteissa käytetään bentoniittimattoja, HDPE- tai LLDPE-kalvoja, salaojamattoja sekä suojageotekstiilejä.
Tiivisrakentamisella halutaan varmistaa, että pohjamaahan ei pääse haitallisilla aineilla kontaminoitunutta vettä. Peittorakenteilla sadevesien pääsy maaperään estetään kemiallisten reaktioiden ehkäisemiseksi. Hyvin toteutetulla tiivisrakentamisella estetään ympäristövahingot ja mahdolliset vaaratilanteet.